B7: Kuviteltu Nettisivu
Oma kuvailuni:
"Blogisivustolla noin neljä eri kokoista aluetta.
Sivun vasenta laitaa hallitsee valkoinen pystypalkki, joka on kooltaan noin 1/6 sivuston leveydestä ja ulottuu korkeudeltaan koko sivuston päästä päähän. Palkkialueen alalaidassa (n. 2/3 palkista) on valkoinen alue, jossa sijaitsee avautuva valikko tekstiarkistolle. Vasemmassa ylälaidassa (1/3) on vaalean harmaa alue, jossa sijaitsee linkki kirjoittajan profiiliin, sekä paikka pyöreälle profiilikuvalle.
Blogin hallitsevassa yläosassa on paikka sivuston pääotsikolle, joka on valkoinen teksti vaihdettavalla taustakuvalla. Blogitekstit esiintyvät sivustolla valkoisten laatikkomaisten alueiden kohdalla. Pääotsikot teksteissä ovat mustia. Päivämäärä sen alla harmaa. Varsinaiset blogitekstit ovat tumman harmaita. "
Laura totesi, että kuvailu on selkeää ja siitä sai hyvän kuvan blogin ulkonäöstä. Tekstialueiden "kelluminen" ei kuitenkaan aivan auennut kuvailusta. Lisäksi olin unohtanut kirjoittaa esim. tekstien jako-ominaisuuksista, sivuston "haku" ominaisuudesta, selkä "blogger" -tägistä sivun alalaidassa.
Lauran blogi oli selkeä ja yksinkertainen, ja hän oli onnistunut kuvailemaan sivuston äärimmäisen hyvin. Ei moitittavaa!
Kommentit
Lähetä kommentti