B14: Pelillistä oppimista
Ihan kiva. Aikaa olisi varmaan mennyt paljon enemmän, jos ne olisi tehnyt ”tosissaan”. Eli pidemmällä ajalla olisi varmasti saanut ”laadukkaampaa” lopputulosta. Emme ehtineet tehdä kaikkia tehtäviä, vaikka olimmekin aika nopeita. Ei siis oikein selvinnyt, oliko ”kilpailussa” kyse siitä, kuka tekee nopeiten eniten tehtäviä tietyssä ajassa vai kuka tekee parhaiten. Sovelluksena Seppo oli vaivaton ja toimintavarma. Helppokäyttöinen, selkeä ja yleistajuinen. Kaikin puolin mainio ja hauska, interaktiivinen työkalu. Pisteyttäminen on myös omalla tavallaan kannustavaa, ja mikäli opettaja viitsii antaa kunnollista ja hyödyllistä palautetta tehtävistä, tuntuu se oppilaista varmasti hyödylliseltä. Kliseisesti sanottuna pelillistäminen teki oppimisesta hauskaa. Luokan ulkopuolella tapahtuva oppiminen laajensi oppimisympäristön luokkahuoneen ja tietokoneen näytön ulkopuolelle. Liikkuminen aktivoi myös aivoja ja jotenkin pitää virkeänä tehtävien ajan. Opin tehtävän aikana ainakin hav...